"Kunnasniemen kylä ilmestyi Liperin suurpitäjän maakirjaan vuonna 1732 viiden uudismökin voimin. Tämä Höytiäisen nurkka oli siihen asti pysynyt takamaana, jossa käytiin kalassa ja kaskeamassa Kinahmosta, Kontiolahdelta ja Sotkumasta käsin. Jälkimmäisissä oli asuttu jo 1400-luvun lopulta alkaen, ja Kinahmo syntyi 1630-luvulla."
Näin alkoi Kunnasniemen Perinnepiirin ensimmäinen vihkona julkaistu kokoelma: Kuvia, karttoja ja kertomuksia Kunnasniemen vaiheista. Nyt näitä vihkoja on julkaisu neljä.
Työ kyläperinteen tallentamiseen alkoi jo parikymmentä vuotta sitten ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että vihkojen ja muun aineiston pohjalta on aikomus valmistella kyläkirjaa Kunnasniemen kylästä.
Täällä seurataan kirjan valmistumisen vaiheita ja Perinnepiirin toimintaa.